Yhdistyksemme

Roihuvuoren Eläkkeensaajat ry on 1971 perustettu aktiivinen, vireä ja toisiamme arvostava n. 130 eläkeläisen yhdistys. Yhdistyksemme on Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n jäsen. Toimimme aktiivisesti edunvalvojina myös EKL:n Helsingin piirissä, jonka hallituksessa meillä on vahva edustus.

Toimintamme on monipuolista useine harrastuskerhoineen sekä retki-, matka- ja kulttuuritapahtumineen.

Kokoonnumme maanantaisin klo 13:30 Roihuvuoren kirkon seurakuntasalissa osoitteessa Tulisuontie 2
Tilaisuus alkaa kahveilla, jonka jälkeen kuulemme eri alojen asiantuntijoiden luentoja ajankohtaisista ja mielenkiintoisista aiheista. Tilaisuuksissa käy viikoittain keskimäärin 50–60 jäsentämme. Kerhomaksu on 3 euroa.

Jäsenenä tutustut uusiin ihmisiin, pääset mukaan mielenkiintoisille retkille ja aloitat mahdollisesti uuden harrastuksen. Eri tutustumiskäynneillä saat ajankohtaista tietoa koko Helsingin ja jäsenten omien asuinalueitten asioista. 

Toimialueemme käsittää Roihuvuoren, Herttoniemen, Laajasalon, Jollaksen, Herttoniemenrannan, Kruunuvuorenrannan, Tammisalon, Marjaniemen, Puotilan ja Kulosaaren. Jäseniksemme voivat liittyä muuallakin asuvat.

Tervetuloa viikkotapaamiseen


 

Jäsenedut 
- Eläkkeensaaja-lehti kotiin kannettuna
- EKL:n jäsenedut käytettävissäsi
- osallistumismahdollisuus EKL:n ja Helsingin piirin monipuolisiin koulutuksiin ja tapahtumiin
- yhdistyksemme kautta vaikuttamismahdollisuus asuinalueesi eläkeläisasioihin

Vuoden 2026 jäsenmaksu on 25 euroa. Jäsenmaksuun sisältyy EKL:n ja EKL:n Helsingin piirin jäsenmaksut.