Tapahtumat 2026

Kulttuurikerhon vierailu Reitzin säätiön museoon 4.11.2026


Viikkotapaaminen 2.11.2026
Elämäntarinani,  EM-mitalisti, luokanopettaja Juha Väätäinen.
Aika ei oikein tahtonut riittää, niin paljon on mahtunut  Juha Väätäisen tapahtumarikkaaseen elämään jo tähän mennessä.  Ensimmäisen voittonsa hän sai jo 8 vuotiaana koulun runokilpailusta ja seuraava voitto tuli hiihtokisoissa. 
Kirkkaimmat voitot tulivat EM-kisoissa Helsingissä 1971, kun hän voitti kultaa sekä 10.000 metrin että 5.000 metrin juoksuissa.  Urheilu-uran jälkeen hän on toiminut mm. politiikassa ja nykyään taidemaalarina.


Viikkotapaaminen 26.10.2026

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan jäsen Nita Austero kertoi meille mm Helsingin kaupungin talouden suunnitelmista ja haasteista. Saimme antaa palautetta ja esittää toiveitamme. 


Viikkotapaaminen 19.10.2026

Omaistoiminnan kehittäjä Tea Tulikallio, Omaishoitajat ry: ”Omaishoito koskettaa monia, mistä saada apua ja tukea arkeen?”

Tietoa omaishoidon tuesta Helsingissä
 


Viikkotapaaminen 12.10.2026

Muusikko Matti Reittamo ja lausuntataiteilija Maritta Widberg esittivät katkelmia kansalliskirjaili-jamme Aleksis Kiven elämästä ja hänen pääteoksestaan Seitsemän veljestä.

Saimme myös osallistua ohjelmaan yhteislaulun muodossa.


Viikkotapaaminen 5.10.2026

Kirjailija Marja-Liisa Ahlberg            kertoi omakustannekirjastaan    ”Kukkia ja kyyneleitä”.

Teos on tositapahtumiin perustuva sukutarina vuosilta 1903-1950. 

Tälle ajanjaksolle ajoittuvat maamme itsenäistyminen ja sotavuodet.


Nuoruuteni Helsinki, hyvinvointivaltio syntymässä, osa II
Jäsenemme Arto Nyström jatkoi kevään esitystään. Sali oli täynnä ja joukossa oli ilahduttavan paljon uusia kasvoja. Esitys sisälsi paljon historiaa ja muistoja. Jokainen meistä taisi tunnistaa ainakin muutamia niistä omakohtaisesti.


Svenska Teatern Ängla Gård -musikaali torstaina 24.9.2026 klo 12:00.

 


Viikkotapaminen 21.9.2026

"EKL pähkinänkuoressa", järjestösuunnittelija Marja Raitoharju

Saimme tietoa Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n toiminnasta liitto-, piiri- ja yhdistystasolla. EKL hoitaa mm. eläkkeensaajien edunvalvontaa, järjestää koulutuksia ja muita tapahtumia ja julkaisee Eläkkeensaaja-lehteä.

Lisäksi kuulimme EKL:n Turvallisemman tilan periaatteista.

Lisätietoa mm. EKL:n verkkosivuilta www.ekl.fi ja Eläkkeensaaja-lehdestä.


Lämmin kiitos vieraille ja esiintyjille sekä oman talon väelle tilaisuuden järjestelyistä. Eiköhän jatketa perinnettä.


Viikkotapaaminen 14.9.2026

Saimme nauttia Marika Sampio-Utriaisen esittämänä monologin kuvataiteilija ja taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin vaiherikkaasta elämästä niin taiteilijana kuin kirjailija Juhani Ahon puolisona.

Viikkotapaaminen 14.9.2026 ” Venny Soldan-Brofeldt” Näyttelijä Marika Sampio-Utriainen


Viikkotapaaminen 7.9.2026

Syyskauden ensimmäisessä tapaamisessa meitä oli mukavasti paikalla lähes "tuvan täydeltä", myös neljä uutta jäsentä, tervetuloa!

Aluksi saimme juhlistaa jäsenemme Aulis Rahikaisen 99-vuotispäivää!
Saimme tietoa syksyn ohjelmasta, kerhojen toiminnasta ja suunnitelluista teatteri-, museo- ja elokuvakäynneistä.


2.6.2026 vierailimme Päivi ja Sakari Sohlbergin kotimuseossa. Huoneisto on täynnä elettyä elämää ja molempien puolisoiden sukujen muistoja useamman sukupolven ajalta.


Kävimme 30.5.2026 Itiksen Finnkinossa katsomassa Primavera-elokuvan. Nautimme tietenkin kakkukahvit elokuvan jälkeen.
 


Viikkotapaaminen 18.5.2026
Aikatauluongelmien vuoksi pääsimmekin tänään itse keksimään päivän ohjelman ja saimme ensin kuulla kesän teatteriesityksistä.
Lopuksi intouduimme jumppaamaan, ja hyvää teki.
 


Ruusukahvit 4.5.2026
Onnittelimme kevätkauden 70-, 75-, 80-, 85-, 90-, 95 -vuotiaita syntymäpäiväsankareitamme kakkukahvien, laulun ja juhlapuheen kera.


Viikkotapaaminen 27.4.2026

Aluksi vapun etkot munkkikahvein, jonka jälkeen saimme kuulla mielenkiintoisen esityksen yhdistyksemme jäsenen Arto Nyströmin sekä Helsingin kaupungin kasvusta ja kehityksestä otsikolla "Lapsuuteni Helsinki, kohti hyvinvointiyhteiskuntaa".

Viikkotapaaminen 27.4.2026 VTM Arto Nyström "Lapsuuteni Helsinki, kohti hyvinvointiyhteiskuntaa"

EKL:n Eläköön Elämä -risteily Silja Symphonylla Tukholmaan
20. - 22.4.2026


Viikkotapaaminen 20.4.2026 ”Aivoterveys arjessa – vinkkejä mielenterveyteen ja hyvään tasapainoon”, toiminnanjohtaja Päivi Hakkarainen, Aivovammaliitto ry

Viikkotapaaminen 13.4.2026 ”Kauppiaana Roihuvuoressa”, K-kauppias Valtteri Linnakunnas


30.3.2026 Kevätkokous ja seurakunnan viesti

Viikkotapaaminen 30.3.2026 Seurakuntapastori Remo Ronkainen "Seurakunnan viesti"
Kevätkokous 30.3.2026

Kansallisoopperan pääharjoitus FESTEN ma 25.3.2026 klo 18:00.
Kesto n. 1 h 45 min. Sitovat ilmoittautumiset viikkotapaamisessa tai sähköpostitse anita.ikonen01(at)gmail.com. Esitys on maksuton.


Viikkotapaaminen 23.3.2026
Ohjelmassa runonluentaa ja tietovisa. Onnea voittajajoukkueelle!


Viikkotapaaminen 16.3.2026 Musiikin tohtori Hedi Viisma "Kromaattisen kanteleen esittely, historia, musiikki sekä esityksiä"

Viikkotapaaminen 9.3.2026 Kansanedustaja Tuula Haatainen "Eduskunnassa olevat ajankohtaiset asetelmat"

Viikkotapaaminen 2.3.2026 Eläkeläinen, ay-aktiivi Liisa Halme Vuori "Ajankohtaiset ay-liikkeen asetelmat"

Viikkotapaaminen 23.2.2026

"Elämäni ja laulujani"
Näyttelijä ja laulaja Sinikka Sokka säestäjänään muusikko ja säveltäjä Eero Ojanen

Meitä oli sali täynnä kuuntelemassa Sinikka Sokan elämänvaiheita aina lapsuudesta tähän päivään sekä nauttimassa lauluistaan Eero Ojasen säestämänä.


Viikkotapaaminen 16.3.2026 Erikoiskirjastovirkailija Marja Häggman "Kirjastojen palvelutarjonta" Roihuvuoren kirjasto

Viikkotapaaminen 9.2.2026 Digineuvoja Anneli Salmevaara Helky ry, Helsingin Kuuloyhdistys ry "Kuulolähipalvelu"

Viikkotapaaminen 2.2.2026 Jalkaterapeutti Veera Keltanen Vuosaaren Jalkaterapiakeskus "Jalkojen hoito"

Viikkotapaaminen 26.1.2026 Dosentti, neurologian erikoislääkäri Kati Juva, HUS "Muisti pettää, jättääkö järki"

Viikkotapaaminen 19.1.2026 Vapaaehtoinen Ilkka Veuro Enter ry "Netin käytön ilot ja hyödyt"